Fryckman vankilaan lähiviikkoina

Kihlakunnanvouti hylkäsi lykkäysanomuksen.

Kihlakunnanvouti Visa Kallio on hylännyt liikemies Peter Fryckmanin lykkäysanomuksen. Fryckman joutuu siten lähiviikkoina vankilaan suorittamaan vankeustuomiotaan.

Oikeusministeriön alainen rikosseuraamusvirasto vahvisti Kallion kielteisen päätöksen tänään. Fryckman perusteli lykkäysanomustaan liike- ja perhesyillä sekä keskeneräisillä rikos- ja riitaprosesseilla.

Kallio kutsuu Fryckmanin luokseen lähipäivinä sopimaan vankeusrangaistuksen aloittamisesta. Tuomion saanut voi tavallisesti järjestellä asioitaan muutaman viikon ennen kuin lähtee vankilaan.

Sijoituspaikasta ei ole vielä päätöstä.

-Yleensä tuomion istuminen aloitetaan kuitenkin Helsingin vankilasta, mistä määrätään varsinainen sijoituspaikka, Kallio sanoo.

Fryckman joutuu nyt kärsimään törkeästä velallisen petoksesta kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen, jonka hovioikeus määräsi hänelle viime syksynä.

Ensikertalaisena Fryckman istuu tuomiostaan puolet eli vuoden ja kolme kuukautta. Fryckman sai tuomionsa vuosikymmenen takaisista talousepäselvyyksistä, jotka kytkeytyivät entisen suurpankin SYP:n nurkanvaltaukseen vuonna 1988.

Tuomion mukaan Fryckman yritti tekaistuilla kaupoilla pimittää miljoonia markkoja ulosottomiehen ulottumattomiin.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.