Futisjunnut rökittivät kansanedustajat pallokentällä

MTV3:n SuomiAreena Porissa on tarjonnut keskusteluiden lisäksi myös vauhdikasta ja viihdyttävää jalkapalloa.

Torstaina kansanedustajista koottu joukkue yritti epätoivoisesti pärjätä vuonna 2003 syntyneitä palloilijoita vastaan. Junnut voittivat ottelun lopulta 10-9. Omalta osaltaan lopputulokseen vaikutti selkeästi puolueellinen tuomari, eli MTV3:n Mika Tommola, jonka päätökset olivat futisjunnuille suosiollisia.

Lämmittelypelin jälkeen poliitikot ottivat mittaa pääasiassa toimittajista sekä entisistä ammattipalloilijoista koostuneesta Olli Rehn All Starista ja hyväntekeväisyysjoukkue Zoomista. Kahdessa ottelussaan kansanedustajat saivat aikaiseksi vain yhden maalin.

Eduskunnnan pelattua maalittoman tasapelin Rehnin joukkuetta vastaan se kohtasi Zoomin. Kansanedustajien joukkueen ainokaisen maalin teki ministeri Ville Niinistö.

- Mun perussääntö rankkareissa on se, että jos maalivahti hyppää, niin pitää vetää matala kuti keskelle maalia. Se menee yleensä sisälle. Ratkaisu toimi tälläkin kertaa. Tosin maalivahti hyppäsi sen verran hitaasti, että olin vähän huolissani. Onneksi se ehti alta pois, Niinistö kertasi rankkariaan.

Niinistön maali ei kuitenkaan riittänyt. Zoom voitti pelin lopulta 2-1.

- Pelit olisivat voineet mennä paremminkin, mutta tärkeintä oli päästä pelaamaan, eikä voittaminen ollut tässä tärkeintä. Melkoisesti kyllä väsyttiin, kun tunti pelattiin putkeen. Hauskaa kuitenkin oli, Niinistö kuvaili tunnelmiaan MTV3 Uutisille.

Eduskunnan joukkueen hyökätessä kohti Olli Rehn All Starsin maalia, kentän laidalla ollut nainen innostui kannustamaan "hyvä hyvä" -huudoilla. Vieressä seissyt mies tokaisi nopeasti, että "älä nyt viitti". Kannustus loppui lyhyeen.

Pariskunnan lähettyvillä seissyt mies kommentoi asiantuntevasti pelitapahtumia havainnoituaan, että "kentän nurmi näyttää olevan erinomaisessa kunnossa".

Komissaari Olli Rehn tarjosi iltapäivän parhaan selityksen siitä, miksi hänen joukkueensa ei saanut ensimmäisessä ottelussa maaleja aikaiseksi.

- Se oli hyvä matsi, pallo liikkui molemmilla joukkueilla. Maaleja ei vain tullut, koska tolppa oli väärässä kohtaa.

Viimeisessä ottelussa kohtasivat Olli Rehn All Stars ja Zoom. Tuolloin maalihanat aukesivat toden teolla, sillä Rehnin joukkue vei pelin selvin luvuin 3-0.

Jalkapallokentän taatusti tunnetui hahmo oli Zoom-joukkueen riveissä pelannut Arvi Lind. Entinen Ylen uutisankkuri oli joukkueensa otteisiin tyytyväinen.

- Zoom oli keskikastissa. Kolme joukkuetta ja hopeatila, joten ihan tason mukainen lopputulos. Nyt ohjelmassa on jazzia ja perjantaina pelaamme jälleen nuorison hyväksi Vaasassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.