Geeneistä selvisi eturauhassyövän riskiä lisäävä mekanismi

Suomesta johdettu tutkijaryhmä on selvittänyt geeneihin liittyvän mekanismin, joka lisää eturauhassyövän riskiä.

Kansainvälinen tutkimus keskittyi ihmisen perimän pieniin vaihteluihin, niin kutsuttuihin SNP-muunnoksiin. Ne voivat nyt saatujen tulosten mukaan tehostaa eturauhassyövän leviämistä ja etäispesäkkeiden syntyä.

Löytö on uusi avaus syövän leviämisen estämisessä. Tähän saakka SNP-muunnosten rooli eturauhassyövän riskitekijöinä on ollut tuntematon.

Tutkimustulokset julkaistiin kansainvälisessä Nature Genetics -lehdessä.

Selvitystä johti Oulun yliopiston Biocenterissä Gonghong Wei. Suomesta hankkeessa olivat mukana myös Helsingin ja Tampereen yliopistot.

Monitieteinen tutkimus tehtiin muun muassa Suomen Akatemian rahoituksella.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.