Geenimuuntelusta halutaan tietoa kuluttajille

Kuluttajille halutaan parempaa tietoa siitä, milloin tuotteiden valmistuksessa on käytetty geenimuuntelua. Pohjoismaiden neuvosto hyväksyi kannanoton asiasta tänään istunnossaan Helsingissä.

Neuvosto toivoo Pohjoismaiden hallituksilta myös, että ne tukisivat GMO-vapaiden vyöhykkeiden muodostamista vapaaehtoisilla sopimuksilla.

Euroopan unionissa on säännöksiä siitä, milloin GMO-tuotteet on merkittävä. Elintarvikkeilta ei kuitenkaan vaadita merkintää siitä, jos tuotantoketjussa on käytetty geenimuunneltua rehua.

Suomessa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) on puoltanut parempia merkintöjä geenimuuntelun käytöstä.Pohjoismaiden neuvostossa kansalais- ja kuluttajavaliokuntaa johtava kansanedustaja Ville Niinistö (vihr.) arveli, että neuvoston kannanotto lisää myös Suomessa paineita merkintöjen saamiseksi pakolliseksi.

Pohjoismaiden neuvosto on Pohjoismaiden parlamenttien yhteistyöelin.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.