Gorm-myrsky saapunut Suomeen – voimakas tuuli uhkaa kaataa puita ja aiheuttaa vahinkoja

Ruotsissa riehunut Gorm-myrsky on saapunut Suomeen. Voimakas tuuli voi aiheuttaa myös vahinkoja.

Voimakkaimmillaan tuuli on etelärannikolla, jossa Hangon edustalla Russarössä on aamun aikana mitattu keskituuleksi 24,6 metriä sekunnissa, mikä ylittää myrskyrajat selvästi. Puuskittain tuulen nopeudeksi on mitattu jopa 29,6 metriä sekunnissa.

Myrskyn myötä Itämerelle odotetaan jopa nelimetrisiä aaltoja.

Voimakkainta myrsky tulee olemaan pienellä alueella etelä- ja lounaisrannikolla.

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi varoittaa vahinkojen mahdollisuudesta erityisesti etelärannikolla.

– Vielä ei ole routaa, joten voimakas tuuli voi myös kaataa puita, hän kertoo.

Myös ajokeli paikoin huono

Myrskyn myötä erityisesti Länsi-Suomessa on voimakkaita sateita, jotka voivat muuttua sisämaassa rännäksi.

Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla tienpinta voi ennen vesisateiden saapumista olla jäinen, mikä huonontaa ajokeliä.

Maan pohjois- ja keskiosaan myrskytuulet eivät yllä.

Myrsky heikkenee yön aikana, ja vesisade muuttuu pohjoisessa ja paikoin Pohjanmaalla lumeksi.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet, sadetutka ja tuuliennusteet MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.