Greenpeace: Uraanin louhintaan liittyy terveysriskejä

Greenpeace on selvittänyt Suomessa toimineen ranskalaisen ydinvoimajätin Arevan toimintaa eri puolilla maailmaa. Tänään julkaistusta raportista ilmenee, että uraanin louhintaan liittyy terveydelle vaarallisia ympäristöriskejä.

Ympäristöjärjestö Greenpeace varoittaa, että uraanin louhintaan Suomessa liittyy merkittäviä, haitallisia ja terveydelle vaarallisia ympäristöriskejä. Tänään julkaistussa raportissa Greenpeace kertoo mm. ydinpolttoaineen tuotantoon liittyvistä pitkäkestoisista vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön.

Greenpeace on selvittänyt Suomessa aktiivisimmin toimineen ranskalaisen ydinvoimajätin Arevan toimintaa ja yhteiskuntavastuuta eri puolilla maailmaa viranomaisasiakirjojen, tieteellisten julkaisujen ja kansalaisjärjestöjen havaintojen pohjalta.

Arevan työntekijät ja sen kaivosten lähialueilla asuvat ovat raportin mukaan joutuneet kärsimään altistumisesta radioaktiivisille ja myrkyllisille aineille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.