Grossman-vuoto ärsytti ulkopoliittista johtoa

Anneli Jäätteenmäen paljastus Suomen osallistumisesta Yhdysvaltain Irak-tiedotustilaisuuteen oli ulkopoliittiselle johdolle luultua kiusallisempi.

Poliisin kuulustelupöytäkirjoissa ulkoministeriön tietohallintojohtaja Martti Favorin sanoo, että Anneli Jäätteenmäen ns. Grossman-tilaisuutta koskenut vuoto uhkasi jopa Suomen ja Ruotsin välisiä suhteita.

Jäätteenmäki kertoi MTV:n tentissä Suomen osallistuneen tilaisuuteen, johon Yhdysvallat oli kutsunut tukijoinaan pitämiään maita. Jäätteenmäki tarkoitti apulaisulkoministeri Grossmanin pitämää tilaisuutta, johon USA oli kutsunut kumppaneikseen katsomiaan maita. Muun muassa Ruotsi, Ranska ja Saksa eivät olleet paikalla.

Tiedon tilaisuudesta Jäätteenmäki oli saanut koostemuistiosta, jonka presidentin avustaja Martti Manninen faksasi kuulustelupöytäkirjojen mukaan joko samana tai edellisenä päivänä.

Ulkopoliittinen johto tarkensi linjaa

Heti tentin jälkeen ulko-ja turvallisuuspoliittinen valiokunta kokoontui tasavallan presidentin johdolla ja Suomen Irak-politiikka sidottiin selvästi YK:n päätöksiin. Virallisesti mitään linjamuutosta tai väärinkäsitystä ei myönnetty. Tässä vaiheessa Grossman-paperit vilahtelivat jo iltapäivälehdissä.

Asian tuolloinen arkaluonteisuus paljastuu nyt poliisin kuulustelupöytäkirjoista. Ulkoministeriön tietohallintopäällikkö Favorinin mukaan koko asiakirja ja jopa sen olemassaolo olivat salaisia. Suomen osallistumisesta Grossmanin tilaisuuteen ei haluttu kertoa, koska tieto olisi voinut haitata esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välisiä suhteita.

Jäätteenmäen paljastukset olivat hallituksen kannalta äärimmäisen kiusallisia. Jäätteenmäen mielestä asian paljastaminen oli myös tarpeen, kuten hän eilen oikeudessa toisti.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 04.03.2004)

Tilanne oli kuulustelupöytäkirjan mukaan Suomen kannalta hankala, kun Grossman -aineisto tuli julkiseksi.
(Kymmenen uutiset 04.03.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.