Guggenheim-ratkaisu jo aivan lähellä – Tukisäätiön puheenjohtaja: Äänestys äärimmäisen tiukka

Guggenheim Helsingin Tukisäätiön puheenjohtaja Ari Lahti oli muutama tunti ennen valtuuston ratkaisevaa kokousta positiivisella mielellä. Säätiö on jatkanut museohankkeen ajamista aivan kalkkiviivoille saakka.  

– Tunnelmat ovat odottavat, jännittyneet ja toiveikkaat. Ennakkokäsitys on, että se (äänestys) on äärimmäisen, äärimmäisen tiukka.  

Lahti toivoo, että Helsingin valtuutetut ymmärtävät museon ja investoinnin merkityksen ja päätyvät myönteiseen ratkaisuun. Vaikka Guggenheim on aina jakanut mielipiteitä, Lahti sanoo yllättyneensä siitä, miten kiivasta ja tunteenomaista keskustelu hankkeen ympärillä on viime viikkoina ollut.  
-Tässä on ollut hyvin paljon argumentteja, jotka eivät pohjaudu faktoihin vaan mielipiteisiin.  
Kyselyjen perusteella varsinkin kokoomuksen ryhmässä on ollut paljon kannastaan epävarmoja valtuutettuja. Lahden mukaan säätiö ei ole kuitenkaan kohdentanut tiedottamistaan erityisesti millekään valtuustoryhmälle.  
-Tässä on pyritty olemaan hyvin avoimia ja tasapuolisia.  
Jos hanke tänään kaatuu, mitään uutta varasuunnitelmaa ei Lahden mukaan enää ole.  
-Tämä on nyt se viimeinen taisto. Me olemme tehneet kaikkemme ja keränneet ennätysmäärän yksityistä rahaa. Sitten vain jossakin vaiheessa täytyy todeta, ettei voi narulla työntää tätä hommaa eteenpäin.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.