H1N1-rokotteet ja lääkkeet makaavat valtion varastoissa

Maailman terveysjärjestö WHO julisti ennakoitua vaatimattomammaksi jääneen sikainfluenssapandemian päättyneeksi runsas viikko sitten.

Reilu vuosi aikaisemmin järjestö julisti H1N1-viruksen aiheuttaman sikainfluenssan tappavan miljoonia siitäkin huolimatta, että Meksikoa lukuun ottamatta taudinkuva oli huomattavan lievä muualla maailmassa.

WHO:n pandemiajulistus sai valtiot varautumaan tappavaan epidemiaan mittavin rokotehankinnoin, nyt selvitetään ylireagoitiinko uhkaan rokotteita ja viruslääkkeitä valmistavan lääketeollisuuden vaikuttamana.

Mittava määrä sikainfluenssan ennaltaehkäisyyn tarkoitettuja rokotteita ja hoitoon hankittuja viruslääkkeitä jäänee Suomessakin käyttämättä. Valtion varastoissa makaa tällä hetkellä 1,5 miljoonaa rokoteannosta ja 2,5 miljoonaa kuuria hoitoon tarkoitettuja viruslääkkeitä.

WHOn pandemiajulistuksen aikaan saama rokotusruletti tuli maksamaan Suomelle noin 100 miljoonaa euroa. Sairastuneiden hoitoon tarkoitettuja influenssalääkkeitä on hankittu vajaan 40 miljoonan euron arvosta.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL toteaa, että päätökset pandemiaan varautumisesta tehtiin niillä tiedoilla, mitä oli olemassa.

- Jälkikäteen on tietysti helppoa aina kritisoida päätöksiä, jotka on tehty tilanteessa, jolloin ei ole ollut käytettävissä kaikkea sitä tietoa mikä myöhemmin on ollut, sanoo THL:n ylilääkäri Terhi Kilpi.

- Kaikissa tilanteissa varmaan jälkiviisaus on sitä suurta viisautta. Jos taas tulisi vakava pandemia eikä vastaavaa päätöstä olisi tehty, niin kritiikki olisi hyvin eri tyyppistä. Silloin roikkuisimme hirressä, muistuttaa THL:n tutkimusprofessori Petri Ruutu.

Sikainfluenssapandemia vaikuttanee tulevaisuudessa Suomessa siihen, että uusiin pandemioihin varautumiseen tarkoitetut varat ovat aiempaa tiukemmassa.

- Varmasti ollaan tarkempia. En oikein usko, että vakavaan epidemiaan varautumisessa voitaisiin ruveta kauheasti säästämään, koska aina voi olla tulossa vakava epidemia. Se mahdollisuus täytyy ottaa aina huomioon, ylilääkäri Terhi Kilpi arvioi.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.