Haavisto iski Putouksen ensimmäisellä mainostauolla

Presidenttiehdokas Pekka Haaviston (vihr) tv-kampanja iski kahden ja puolen minuutin mainosajan voimin Putous-sketsikilpailun ensimmäisellä mainostauolla.

Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi kertoo huippupitkän mainosajan maksaneen 40 000-50 000 euroa. Kampanjatiedotteessa kerrotaan, että hankinnan mahdollistivat saadut pienlahjoitukset.

Mainosajalla näytettiin pienoiselokuvaksi kutsuttu "Finlandia Flashmob". Teoksen takana on kuoro- ja elokuvaväkeä.

Elokuvassa kuorolaiset saapuvat yllättäen Helsingin rautatieasemalle ja alkavat kuoronjohtaja Pasi Hyökin vetämänä laulaa Finlandia-hymniä.

Finlandialla on pitkä ja moninainen historia politiikassa ja itsenäisyyspaatoksessa. Sen juuret ulottuvat Venäjän ensimmäiselle sortokaudelle. Nykyiset sanat on kirjoittanut V.A. Koskenniemi, jolta ne tilattiin vuonna 1940.

Finlandia soi Biafran kansallislaulun sävelenä maan lyhyen itsenäisyyden ajan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.