Haavoittunut karhu liikkuu Joutsassa

Joutsassa liikkuu haavoittunut karhu. Karhua haavoitettiin karhujahdissa Joutsan Mieskonmäessä eilisiltana hieman ennen seitsemää. Haavoittunut karhu on vaarallinen kohdatessaan ihmisen. Eläintä jäljitettiin illan aikana ampumapaikalta yli kuusi kilometriä Mieskonmäen Säynätniemeen.

Jahtia jatkettiin tänään, mutta karhusta ei ole saatu havainoja. Joutsan poliisin mukaan on todennäköistä, että karhu on uinut Säynätniemestä läheisiin saariin tai Suonteen yli Pärnämäen puolelle. Jahtia jatketaan tarpeen mukaan huomenna. Poliisi kehottaa välttämään turhaa liikkumista maastossa Mieskonmäen, Pärnämäen, Marjotaipaleen, Pynnölän ja Angesselän kylien alueilla.

Haavoittuneenakin karhu voi liikkua kymmeniä kilometrejä, joten edellä mainitun alueen ulkopuolellakin on syytä olla varovainen. Kaikista karhuhavainnoista alueella tulee soittaa Keski-Suomen hätäkeskukseen poliisin numeroon 10022.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.