Häiriöt sähköisissä resepteissä eivät aiheuttaneet ruuhkaa

Sähköiset reseptit eivät toimineet kello 10.40 eteenpäin, mutta vika on korjattu.

Suomen suurimpiin apteekkeihin kuuluvassa Yliopiston Apteekissa Mannerheimin tie 5:ssä päivä on sujui sähköiste reseptien toimimattomuudesta huolimatta rauhallisesti.

– Olemme voineet edellisten reseptien perusteella toimittaa lääkettä ja akuuteissa tilanteissa ollaan oltu yhteydessä lääkäriin. Osa asiakkaista on myös päättänyt hakea lääkkeensä myöhemmin, kertoo apteekin asiakaspalvelupäällikkö Marja Vuorenmaa.

Suuria jonoja ei kuitenkaan hidasteista huolimatta muodostunut.

– Tähän aikaan vuodesta on muutenkin hiljaista, joten hyvin asiakkaita olemme pystyneet palvelemaan, Vuorenmaa kertoo.

Lääkkeet tarvittaessa potilasohjeella

Suomen apteekkariliitosta muistutetaan, että häiriötilanteissa lääkkeet saa myös potilasohjeella.

Potilasohjeella tarkoitetaan tositetta, jonka lääkäri tulostaa potilaalle lääkkeitä määrätessään. Kyseessä on ikään kuin potilasta varten tulostettu muistilappu, josta käy ilmi määrätty lääke, lääkärin tiedot ja lääkkeen annoskoko. Potilasohje käy reseptistä vain poikkeustilanteissa.

Päivitetty 16:41: Sähköiset reseptit toimivat taas apteekeissa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.