TV-Opas

Häiritsevältä oppilaalta saa nyt ottaa kännykän pois

Opettajat ja rehtorit ovat saaneet uusia keinoja puuttua oppilaiden häiritsevään ja epäasialliseen käytökseen.

Vuoden alussa voimaan tulleen työrauhalakipaketin myötä opettajilla ja rehtoreilla on jatkossa oikeus muun muassa ottaa oppilailta haltuun vaaralliset esineet.

Perusopetuksessa oppilaalta voidaan takavarikoida myös kännykkä, jos sitä ei tarvita opiskelussa ja sillä häiritään opetusta.

Haltuun otetut esineet luovutetaan oppilaalle, huoltajalle tai poliisille viimeistään koulupäivän päätyttyä.

Opetusalan ammattijärjestön kehittämispäällikkö Nina Lahtinen tähdentää, että tarkastamisessa ja esineiden haltuunotossa on noudatettava hienotunteisuutta ja kunnioitettava oppilaan henkilökohtaista koskemattomuutta.

– Siinä ei saa tarkastuksessa käyttää voimakeinoja eikä mennä vaatteitten alle, tarkastajan pitäisi olla samaa sukupuolta tarkastettavan kanssa. Oppilas tai opiskelija, jota tarkastetaan, saa esittää, että kuka toinen täysi-ikäinen koulun henkilöstöön kuuluva olisi sitten myös paikalla, kun tarkastus tehdään.

Jos oppilaan pyytämää ihmistä ei saada paikalle tarpeeksi nopeasti, opettaja voi pyytää tarkastukseen jotakuta toista.

Jälki-istunnossa voi teettää tehtäviä

Opetusalan ammattijärjestössä ollaan uudistukseen tyytyväisiä, kertoo Opettajien OAJ:n kehittämispäällikkö Lahtinen.

– Hyvää on se, että sinne kirjataan nyt lainsäädännöllinen tuki sellaisille arjen toimille, joita koulussa on jo kauan käytetty, kuten kasvatuskeskustelu, sitten, et jälki-istunnossa voidaan teettää kirjallisia suullisia tai muita tehtäviä.

– Oppilas voidaan määrätä siivoamaan aiheuttamansa sotkut. Ja sitten jos oppilas aiheuttaa vahinkoa, niin vahingonkorvauslaki on se, jota noudatetaan. Toivottavasti näin sitten selkeyttää niitä tilanteita, joissa epäselvyyttä on ollut.

OAJ vaatii, että opettajat ja rehtorit saavat nopeasti koulutusta uuden lain tulkintaan. OAJ tähdentää, että myös vanhempia ja oppilaita on informoitava uudista säädöksistä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.