Haitalliset levät leviävät laivaliikenteen mukana

Tuore väitöskirjatutkimus osoittaa, että laivat saattavat kuljettaa ja levittää ympäristölle haitallisia panssarisiimaleviä.

Haitalliset panssarisiimalevät voivat levitä laivaliikenteen mukana, selviää Helsingin yliopistossa perjantaina tarkastettavasta väitöskirjasta. Väitöskirjan tekijä Sari Pertola kertoo, että haitallisen panssarisiimalevän ja muiden levien leposoluja löytyy laivojen painolastivesitankkien pohjalle kertyneestä pohjaliejusta melkoisia määriä.

Levät voivat siis levitä painolastitankeissa, mutta täysin tarkkaan ei voida tietää, millaisia levämääriä laivaliikenne todellisuudessa levittää.

Panssarisiimaleviä on ollut Itämeressä jo hyvin pitkään. Haitallisten, myrkkyä tuottavien panssarisiimalevien lisääntyminen on kuitenkin uusi ilmiö.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.