Haja-asutusalueille puuhataan kyytitakuuta

Hallituksen selvitysmies ehdottaa haja-asutusalueille kyytitakuuta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla on asuinpaikasta riippumatta mahdollisuus vähintään kahteen viikoittaiseen käyntikertaan taajamassa julkisen liikenteen taksoilla. Palvelu olisi suunnattu lähinnä ikäihmisille, ja se toteutettaisiin pääosin takseilla.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) pitää ehdotusta toteuttamiskelpoisena. Hänen mukaansa tavoitteena on, että kyytitakuu voitaisiin ottaa käyttöön vuoteen 2010 mennessä.

Kyytitakuun vuotuinen hinta olisi arviolta 11 miljoonaa euroa. Valtio rahoittaisi tästä noin puolet.

Selvitysmies Olli Riikonen luovutti raporttinsa tänään Helsingissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.