Häkämies: Suomen joukkoja ehkä Afrikkaan

Puolustusministeri Jyri Häkämies pitää todennäköisenä, että EU:n nopean toiminnan joukot lähtevät ensi vuonna suorittamaan tehtäviä Afrikkaan.

Puolustusministeri Jyri Häkämies paljastaa, että suomalaisjoukot saattavat lähteä komennukselle Afrikkaan ensi vuoden aikana.

Tällä hetkellä Suomi ei ole aikeissa lähettää joukkoja Sudaniin Darfurin rauhanturvaoperaatioon, mutta ensi vuonna se voi olla mahdollista Ruotsin vetämän taisteluosaston päivystyksessä.

- Darfur on erittäin haastava tehtävä. Olen pohjoismaisissa yhteyksissä havainnut, että näillä mailla on valmiudessa joukkoja, joille haetaan haasteita. Kun päivystys ensi vuonna alkaa Ruotsin johdolla, aika vahva arvio on, että kohde voisi olla Afrikka, Häkämies sanoo STT:n haastattelussa.

Afganistanin isku ei ollut sattumaa

Puolustusministeri pitää selvänä, että suomalaisen rauhanturvaajan surmannut isku Afganistanissa ei ollut sattumaa. Suomalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia vastaan isketään tarkoituksella.

- Vastapuoli kohdistaa nyt iskuja avunantajamaihin, jotta niissä saataisiin aikaan keskustelua, että vedetään joukot pois, Häkämies arvioi.

Ministeri on valmis käymään perusteellisen keskustelun Afganistanin tilanteesta, jos eduskunta toivoo selontekoa operaatiosta. Hän itse pitää täysin selvänä, että operaatiota täytyy jatkaa.

- Mitä enemmän Afganistanin tilanteeseen tutustuu, sitä enemmän kokee, että riskeistä huolimatta kansainvälisen yhteisön velvollisuus on sen toiminnan jatkaminen.

Afganistanissa toimiminen on haastavaa ja kallista, mutta Häkämies muistuttaa, että epävakaus maassa heijastuu muuallekin. Afganistan tuottaa 90 prosenttia maailmanmarkkinoiden oopiumista ja on Häkämiehen sanoin rikollisuuden ja terrorismin kehto.

NRF sopisi aikatauluun

Kansainväliseen toimintaan liittyy myös kysymys Naton nopean toiminnan NRF-joukoista. Päätökset osallistumisesta ja siitä, onko mukaan lähteminen perusteltua, tehdään syksyn aikana.

- Puolustusvoimien kannalta NRF soveltuu sotilaallisten kykyjen kehittämiseen ihan samalla tavalla kuin EU-joukot.

Suomi voisi ottaa osaa NRF-päivystykseen vuonna 2010 Tanskan johdolla, koska seuraavana vuonna on vuorossa EU-joukkojen päivystys.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.