Hakkarainen kuvakohusta: Juovuksissa tulee tehtyä tyhmyyksiä

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kertoo tiedotteessaan taustat tuoreen Seiskan julkaisemasta valokuvakohusta.

Hakkarainen sanoo, että hänen arvostelukykynsä on pettänyt sosiaaliseen mediaan liittyvissä asioissa.

Hakkarainen sanoo olleensa humalassa, ja joutuneensa harhautetuksi. Sen jälkeen häntä on kiristetty.

Uusimmassa Seiskassa yksinhuoltajaäiti sanoo saaneensa Hakkaraiselta kuvia, joissa tämä esittelee miehuustaansa. Ilman rihman kiertämää.

– Se, että juovuksissa tulee tehtyä tyhmyyksiä, on vanha totuus. Näin tässä kävi jälleen kerran, Hakkarainen kirjoittaa.

– Selittelyt eivät auta, peilistä löytyy asiaan korjaus.

Hakkarainen sanoo, että tapahtunutta tulisi arvioida vain hänen kauttaan, sitä ei pitäisi sotkea perussuomalaisten eduskuntaryhmään.

Hakkarainen sanoo pyytävänsä harkitsematonta käytöstään anteeksi Suomen kansalta. Eikä hänen tarkoituksenaan ole ollut loukata kansanedustuslaitosta.


 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.