Hallintarekisteri tekee paluun? Kiistelty asetus voidaan säätää normaalijärjestyksessä

Lakiesitys arvo-osuusjärjestelmästä voidaan säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, toteaa perustuslakivaliokunta. Valiokunta yhtyy lausunnossaan hallituksen arvioon, ettei perustuslain säätämisjärjestystä tarvita.  

Kyse on EU:n arvopaperikeskusasetuksen vaatimien muutosten tekemisestä kansalliseen lainsäädäntöön.

Opposition vasemmistopuolueet ovat epäilleet, että esitys on yritys ujuttaa kertaalleen tyrmätty hallintarekisteri lainsäädäntöön.  

Esityksen mukaan arvopaperin liikkeellelaskijalla on oikeus valita arvopaperikeskus EU:n alueella. Tämän pelätään murentavan arvopaperien omistusten julkisuutta Suomessa, kun omistusten hallinnointi voi siirtyä ulkomaille.

Monissa EU-maissa osakkeiden omistajaksi voidaan kirjata arvopapereiden säilyttäjä niiden todellisen omistajan sijasta.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.