Hallituksen eläkepäätökselle kritiikkiä: Tästä olisi pitänyt neuvotella

Hallituksen yksipuolinen päätös nostaa eläkeikää saa kovaa kritiikkiä Työeläkevakuuttajat TELA:lta. TELA:n toimitusjohtaja Esa Swanljung olisi toivonut neuvotteluja ennen päätöstä.

- Suomessa tällaiset ratkaisut on aina tehty yhdessä, tämä on poikkeuksellista. Nyt tiedämme hyvin vähän siitä, mitä tämä ratkaisu oikeastaan pitää sisällään, MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Swanljung pohtii.

Swanljung uskoo, että asia viedään liittotasolle pohdittavaksi. Maailmalla hallituksiakin on kaatunut eläkekysymysten vuoksi.

- Meillä on pystytty aina rauhallisesti ratkaisemaan, ei ole syntynyt mitään eläkekapinoita kaduille. Tosiaan ulkomailla pääministereitä on eronnut näiden kysymysten vuoksi. Mutta en todellakaan rupea veikkailemaan, että Suomessa olisi tällaista tulossa, Swanljung sanoo.

Hallitus ei ole kertonut, kertyykö eläke 63 vuoden jälkeen niin sanotulla superkarttumalla vai sillä prosentilla, millä ennen nykyistä vanhuuseläkeikää. Swanljungin mukaan kertymällä on suuri merkitys siihen, kuka säästää ja miten.

- Myös vuorotteluvapaajärjestelyä tullaan muuttamaan, mutta minulla ei ole mitään käsitystä, mitä hallitus tuolla lauseella tarkoittaa, Swanljung jatkaa.

TELA rauhoittelee kuitenkin, että tavallisen kansalaisen ei tule olla huolissaan eläkkeen saamisesta, sillä se tullaan kaikille maksamaan.

Eläkebuumi vakuutusyhtiöiden pelkona

Vakuutusyhtiöt puolestaan pelkäävät, että uudistukset aiheuttavat eläkebuumin.Swanljungin mukaan virallisella eläkeiällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, milloin ihmiset todella poistuvat työelämästä.

- Uskon, että tämä suunnitelma toimii aika huonosti. Kansainvälisten esimerkkien mukaan vanhuuseläkeikä ja todellinen poistumisikä menevät ihan sikin sokin, Swanljung kertoo.

Työkyvyttömyyseläkkeiden uskotaan ainakin lisääntyvän ennen vuotta 2011, jolloin vaiheittain voimaan tuleva uudistus nostaa suomalaisten eläkeiän 65 vuoteen.

- Hallituksen päätöksessä viitataan siihen, että työkyvyttömyyskysymykseenkin palataan. Työkyvyttömyyseläke on merkittävä turvaverkko, Swanljung sanoo.

Suomi on saanut maailmalla kiitosta eläkejärjestelmästään, joka on sallinut eläkkeen 63 -vuotiaana, mutta mahdollistanut jatkamisen 68-vuotiaaksi asti. Swanljungin mielestä hallituksen esitys on epäselvä, koska siinä ei kerrota, mitä joustojärjestelmälle tapahtuu - onko haitari sitten 65-68 vuotta, nostetaanko takarajaa vai onko ainoa mahdollisuus jäädä eläkkeelle 65 vuotta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.