Hallituksen köyhyyspaketti ei riitä oppositiolle

Oppositio nuhteli kovin sanoin hallituksen budjettiesitystä muun muassa köyhien, opiskelijoiden ja eläkeläisten unohtamisesta.

Hallituksen keinot työttömyyden vähentämiseksi ja kaikkein köyhimpien asema nousivat pääasioiksi, kun oppositio pääsi tänään ruotimaan hallituksen budjettiesitystä eduskunnassa.

Kokoomus leimasi hallituksen työllisyyspolitiikan tehottomaksi, ja muut oppositiopuolueet kaipasivat enemmän tukea köyhimmille.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jyri Häkämies sanoi, että hallituksen toimet eivät tehoa työttömyyden kovaan ytimeen. Tästä kertoo Häkämiehen mielestä tämän hetken tilanne: hyvästä talouskasvusta huolimatta työttömyys on korkealla, ja samaan aikaan työvoimatoimistoissa on avoinna noin 500 00 työpaikkaa.

Häkämiehen mielestä hallituksen ei pitäisi helliä työllisyyskursseja, vaan panostaa tehokkaampaan työllistämiseen.

Vihreiden Osmo Soininvaara piti hallituksen "hehkutusta" kymmenien tuhansien uusien työpaikkojen synnystä osittain itsepetoksena, koska uudet työpaikat ovat lähes pelkästään muita kuin kokoaikaisia ja pysyviä. Soininvaaran mukaan taustalla näkyy myös opiskelijoiden tarve hankkia lisätuloja.

Hallituksen ehdottama 700 euron muuttoavustus työpaikan vuoksi muuttaville sai huutia monilta. Toimi Kankaanniemi nimitti sitä keskustajohtoisen hallituksen konkurssijulistukseksi. Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma torjui hurjimpia kauhukuvia maaseudun tyhjentymisestä, että ei tällaisella muuttorahalla ole merkittäviä aluepoliittisia vaikutuksia.

"Eriarvoisuus pahin virhe"

Vasemmistoliiton Martti Korhonen piti hallituksen suurimpana virheenä eriarvoisuuden lisääntymistä. Myös saman puolueen Outi Ojala suomi hallitusta kovin sanoin.

- Köyhät on täysin unohdettu. Kuinka te kehtaatte vaikka taloudessa menee näin hyvin? Ojala sanoi puheenvuorossaan.

Vasemmistoliiton Mikko Kuopan mielestä paras teko köyhyyden poistamiseksi olisi vapauttaa työmarkkinatuen varassa elävät maksamasta veroa. Perussuomalaisten Raimo Vistbacka taas tarjosi parhaaksi keinoksi ruuan arvonlisäveron alentamista.

Vihreiden Anni Sinnemäki arvosteli opintorahan korotuksen puuttumista budjettiesityksestä. Kristillisdemokraattien Sari Essayah luonnehti hallituksen opintososiaalista politiikkaa teekkarihuumorin ilmaisulla "pari pierua opiskelijan suuntaan".

Hallituspuolueet ovat jo luvanneet korotusta opiskelijoiden ateriatukeen. Suvi Lindén tulkitsi, että pian budjettiriihen jälkeen tullut ilmoitus kielii häpeästä, jota hallitusrintaman sisällä tunnetaan opintotuen tilanteen vuoksi.

Heinäluoma vaati malttia

Joskus vaisuksi väittelijäksi moitittu Heinäluoma puolusti terhakkaasti budjettiesitystään ja vastasi opposition syytöksiin vastahyökkäyksin.

Opposition riveissä murahdettiin äänekkäästi, kun Heinäluoma tulkitsi verrattain vapaasti, että eduskunnassa ollaan hyvin yhtä mieltä siitä, että käsissä on nyt kuntien kannalta paras budjettiesitys 15 vuoteen.

Heinäluoma myös varoitteli eduskuntaa säilyttämään menomaltin budjettiesityksen käsittelyssä. Hänen mielestään on viisasta varautua siihen, että taloudellinen tilanne ei säily ikuisesti yhtä suotuisana kuin se on juuri nyt.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.