Mainos

Hallitus ei esitä eläkeiän nostoa enää tällä vaalikaudella

Hallitus on MTV:n uutisten tietojen mukaan perääntymässä järjestöjen kanssa käymissään eläkeneuvotteluissa. Tiettävästi hallitus on ilmoittanut palkansaajajärjestöille, että se ei esitä enää tällä vaalikaudella eläkeiän nostoa tai heikennyksiä eläke-etuuksiin.

Hallitus ja keskusjärjestöjohtajat tapaavat huomenna.

Vaikka eläkeriita jäädytetään seuraavan hallituksen ja eduskunnan huoleksi, neuvotteluja talous- ja kasvusopimuksesta jatketaan. Alun perin järjestöiltä odotettiin vastauksia hallituksen eläke-esityksiin huomisessa tapaamisessa.

Vappuna muun muassa SAK torjui kaikki eläkeleikkaukset yksiselitteisesti. Myös suurin oppositiopuolue SDP on vastustanut eläkeiän nostoa.

Kulisseissa arvellaan, että hallituksen esitys Kreikalle myönnettävästä 1,6 miljardin lainasta on heikentänyt hallituksen pelivaraa eläkevaatimuksissa.

Suomenkin hallitus joutuu tukemaan Kreikkaa muun muassa sen takia, että Kreikassa eläkeiät ovat merkittävästi alempia kuin Suomessa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.