Hallitus ei julkista uhkakuvapaperia

Hallitus ei aio julkistaa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmisteluun liittyvää asiakirjaa, joka koskee Suomeen kohdistuvia uhkakuvia. Siitä ei myöskään anneta tietoja yksittäisille kansanedustajille.

Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti asiasta eduskunnan kyselytunnilla asiakirjaa tivanneelle oppositiolle. Vanhasen mukaan julkisuuslaki antaa hallitukselle oikeuden harkita, mitkä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät paperit julkistetaan ja mitkä pidetään salassa. Vanhanen korosti, ettei valtiosihteeri Risto Volasen johdolla valmisteltu selvitys ole mikään valmis asiakirja, joka liitetään syksyllä valmistuvaan selontekoon.

Aloitteen paperin julkistamisesta tehnyt kansanedustaja Kimmo Sasi katsoi, että salailu sopii huonosti Suomen hallituksen perinteisesti ajamaan avoimuuspolitiikkaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.