Hallitus ei vielä sitoudu tiettyyn kuntauudistusmalliin

Pääministeri Matti Vanhanen muistuttaa, että valitun mallin tulee lisätä kuntien tuottavuutta ja muuttaa palvelujen tuottamistapoja.

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan hallitus ei kuntarakenteen uudistusta valmisteltaessa linnoittaudu minkään mallin taakse tässä vaiheessa. Hän muistuttaa, että kuntauudistusmallin täytyy olla sellainen, että se ratkaisee kuntien tehtävät vuosia 2015-2020 silmälläpitäen. Tavoitteena on, että kuntien tuottavuutta on lisättävä ja palvelujen tuottamistapoja muutettava.

Vanhasen mielestä esimerkiksi terveydenhoidossa on tehtäviä, joissa tarvitaan useamman sadantuhannen asukkaan ihmisen asukaspohja.

Vanhanen kommentoi kuntien vähentämiseen tähtäävän uudistuksen toteuttamista Kuntaliiton kuntamarkkinoilla Helsingissä.

Koskinen epäilee aluekuntamallia

Oikeusministeri Johannes Koskisen mukaan kiivasta keskustelua herättänyt aluekuntamalli vaatisi toteutuakseen perustuslain muutoksen.

Johannes Koskinen

- Perusviesti on se, että pitää lähteä liikkeelle valmiista perustuslaista. Kuntauudistus pitää sovittaa vakiintuneesti määriteltyihin kunnallisen itsehallinnon osiin, Koskinen linjaa sanomalehti Ilkan haastattelussa.

Perustuslaissa kunnille taataan muun muassa verotusoikeus, jonka selvitysmies Jukka Peltomäen radikaali aluekuntamalli olisi niiltä viemässä. Koskisen mielestä paperin sisältö ei istu yhteen kunnallisen itsehallinnon periaatteiden kanssa.

Oikeusministeri itse haluaisi pitäytyä muutoksissa, jotka voidaan tehdä tavallisella lainsäädännöllä. Sellainen olisi esimerkiksi kuntajaotuksen muuttaminen vastaamaan nykyisiä seutukuntia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.