Hallitus hyväksyi asunto-ohjelman

Pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten asunto-ongelmia pyritään helpottamaan lisäämällä seudullista sekä valtion ja kuntien välistä yhteistyötä. Muuttotappioalueilla tavoitteena on asuntokannan sekä palvelurakenteen sopeuttaminen tulevaan väestömäärään.

Tavoitteet on kirjattu valtioneuvoston hyväksymään hallituksen asuntopoliittiseen strategiaan. Siinä tunnustetaan, että asunto-ongelmien luonne ja vaikeusaste vaihtelevat suuresti eri osissa maata, joten keinoja tilanteen korjaamiseksi on eriytettävä aiempaa enemmän.

Asuntopolitiikan yleistavoitteeksi on asetettu hinnoiltaan vakaat asuntomarkkinat. Myös asuntotuotantoa pyritään kasvattamaan.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.