Hallitus kiristää tahtia turvapaikka-asioiden käsittelyssä: Valitusajat päätöksistä lyhenevät, oikeusavun saanti tiukkenee

Hallitus on nopeuttamassa turvapaikka-asioiden käsittelyä lainmuutoksilla. Ne ovat tulossa voimaan syyskuun alusta.

Hallitus aikoo muun muassa lyhentää valitusaikoja. Esimerkiksi valitusaika hallinto-oikeuteen Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksestä lyhenee 21 päivään nykyisestä 30 päivästä.

Lisäksi valitusluvan saamisen ehdot korkeimmasta hallinto-oikeudesta (KHO) tiukkenevat. 

Kansainvälistä suojelua koskevat valitusasiat on käsiteltävä kiireellisinä sekä hallinto-oikeudessa että KHO:ssa. 

Oikeusavustajan saa jatkossa turvapaikkapuhutteluun vain erityisen painavista syistä tai jos alle 18-vuotias turvapaikanhakija on maassa ilman huoltajaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.