Hallitus sai luottamuksen

Hallitus sai eduskunnalta luottamuslauseen eläkeiän nostoa koskevassa välikysymysäänerstyksessä äänin 108 - 59.

Epäluottamuslausetta hallitukselle äänesti lähes koko oppositio. Osa oppositiossa olevan Kristillisdemokraattien kansanedustajista äänesti hallituksen puolesta.

Oppositio teki välikysymyksen vastustaakseen hallituksen suunnitelmaa nostaa kansaneläkkeen alaikäraja 63:sta vuodesta 65 vuoteen. Esitys nostatti valtavan kohun ja sai muun muassa ammattiyhdistysliikkeen täystuomion. Eläkeikärajan nostoa vastustavaan nettiadressiin kertyi säles 200 000 nimeä.

Hallitus veti keskiviikkona kuitenkin esityksensä pois sen jälkeen, kun pääsi yhteisymmärrykseen palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa kolmikantaisesta työryhmästä, joka etsii keinoja suomalaisten keskimääräisen eläköitymisiän korottamiseksi.

Oppositio ei kuitenkaan luopunut välikysymyksestä, koska katsoi hallituksen esityksellään järkyttäneen yhteiskuntarauhaa ja toimineen muutoinkin taitamattomasti. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja oli SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Seitsemän uutiset 13.3.2009)

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.