Hallitus toivoo järjestöiltä palkkamalttia

Hallitus patistaa edelleen työmarkkinajärjestöjä etsimään uutta mallia tai tapaa, jolla palkkaneuvottelujen kierrokset saataisiin pysymään hallinnassa ilman tupojakin.

Hallitusryhmien johto tapasi tänään työmarkkinajärjestöjen edustajia. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kerrottiin jälleen viestittäneen, että palkankorotusten on jatkossa oltava huomattavasti maltillisempia kuin viime kierroksella.

Keskusteluilla pohjustettiin Vanhasen ja järjestöjohtajien seuraavaa tapaamista 16. syyskuuta. Hallituksen toiveena oli, että järjestöillä olisi esittää yhteisiä ajatuksia jo tuolloin.

Yhteinen malli on toistaiseksi kovasti hakusessa. Työnantajat ovat useaan kertaan haudanneet tupot. Toisaalta palkansaajapuoli on pitänyt mahdottomana yhtälöä, jossa palkankorotukset mitoitetaan keskitetysti ja samalla sitoudutaan työrauhaan, mutta varsinaiset sopimusneuvottelut käydään liittokohtaisesti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.