Hallituspuolueet: Keskustan talousesitykset ylimalkaisia

Hallituspuolueet arvostelivat tänään voimakkaasti oppositiopuolue keskustan esityksiä eduskunnan keskustelussa valtiontalouden kehyksistä.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sanoi, että keskusta esittää hienoja visionäärisiä tavoitteita, joillla ei ole konkreettista sisältöä.

– Te puhutte nyt hienoista visionaäärisistä tavoitteista joista me kaikki täällä salissa olemme samaa mieltä, mutta te ette vastaa siihen olennaiseen kysymykseen, mistä keskusta säästää. Mistä keskusta ottaa lisää verotuloja valtiolle? Urpilainen ripitti keskustan puheenjohtaja Juha Sipilää. 

Sipilä puolustautui vastaamalla, että myös talouskasvua edistävistä toimista on voitava puhua kehyskeskustelun yhteydessä.

Pääministeri Jyrki Katainen oli Urpilaisen kanssa samoilla linjoilla.

– Väistelettekö te aidosti vaikeita asioita. Te ette uskalla kertoa budjettuisopeutuksesta, ette uskalla kohdistaa omaa mielenkiintoanne niihin kaikkein vaikeimpåiin kysymyksiin, jotka on joka tapauksessa vastuullisen päättäjän tehtävä ennen kuin meillä on ne 200 000 uutta työpaikkaa, Katainen ryöpytti keskustaa.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.