Halonen ei pyydä anteeksi Virolta

Tasavallan presidentti Tarja Halonen

Presidentti Tarja Halonen on kommentoinut ajankohtaista keskustelua Suomen ja Viron suhteista 1990-luvun alussa.

Halonen ei pidä tarpeellisena, että suomalaisten pitäisi pyytää anteeksi Viron kohtelua maan itsenäistymisen aikoihin.Halonen ei usko kollektiivisiin anteeksipyyntöihin.

- Minun mielestäni kollektiiviset anteeksipyynnöt jälkeenpäin - en lämpene niille, Halonen vastasi MTV:n uutisten kysymykseen.

Halosen mukaan keskustelussa on syyllistämisen makua.

- Jos nyt halutaan jälleen kerran suomalaisia syyllistää, niin voihan sitä tehdä tuossakin.

Presidentti Koivisto kommentoi Viro-suhdettaan Ylen ykkösaamun haastattelussa viime lauantaina. Koiviston mukaan anteeksipyyntöihin ei ole aihetta. Koivisto sanoi uskovansa, että valtaosa suomalaisista ymmärtää täysin Suomen pidättyvän linjan Viron uudelleen itsenäistymiseen.

Halonen halusi palauttaa mieleen myös Viron ensimmäisen presidentin Lennart Meren hautajaiset vuonna 2006. Halonen piti muistopuheen, mutta Meren ja hänen omaistensa toivomuksesta hautajaisiin osallistui myös presidentti Mauno Koivisto.

- Mielestäni pientä kunnioitusta voisi siihen asiaan osoittaa, harmistunut Halonen muistutti.

Viron ja Suomen suhteiden ruodinta sai vauhtia myös Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirjan Kaiken takana oli pelko julkistamisesta. Kirjassa kerrottaan miten Viron neuvostomiehitys vaikutti tavallisten ihmisten elämään.

Halonen ja Obama kohtaavat Prahan huippukokouksessa

Presidentti Tarja Halonen ei usko, että hänelle avautuu mahdollisuus kahdenkeskiseen tapaamiseen Yhdysvaltain tuoreen presidentin Barack Obaman kanssa Prahan EU-huippukokouksessa.

- Olen aika realisti. En usko, koska siellä on kaikki Euroopan johtajat paikalla. Eiköhön se ole sellainen yleinen kättelytilaisuus, Halonen toteaa.

Halonen muistuttaa, että hän tuntee Yhdysvaltain nykyisen ulkoministerin Hillary Clintonin jo entuudestaan. Myös Clintonia odotetaan paikalle Prahaan.

EU-maiden huippukokouse järjestetään huhtikuun viidentenä. Suomesta kokoukseen osallistuvat presidentti Halosen lisäksi pääministeri Matti Vanhanen ja ulkoministeri Alexander Stubb.

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Kymmenen uutiset 26.3.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.