Halonen huippukokoukseen Meksikoon

Guadalajaran kokouksessa jatketaan EU:n ja latinalaisen Amerikan sekä Karibian maiden yhteistyön kehittämistä.

Presidentti Tarja Halonen osallistuu tänään EU:n ja latinalaisen Amerikan sekä Karibian maiden huippukokoukseen Meksikossa.

Guadalajaran kokouksessa on ensimmäistä kertaa mukana myös uusien EU:n jäsenmaiden edustajia. Guadalajaraan kokoontuu 25 Euroopan sekä 33 latinalaisen Amerikan maan edustajia.

Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja osallistuu kokoukseen. Hän saapui Meksikoon suoraan työvierailulta Washingtonista ja osallistui jo eilen järjestettyyn ulkoministerien kokoukseen.

Guadalajarassa jatketaan 1999 Rio de Janeirossa ja 2002 Madridissa aloitettua yhteistyötä Amerikan maiden sosiaalisten ongelmien voittamiseksi. Kokouksessa haetaan keinoja poliittisen ja taloudellisen yhteistyön lisäämiseksi.

EU on latinalaisen Amerikan suurin kehitysavun tarjoaja. Alueiden välinen kaupankäynti kasvaa koko ajan. Jo suurin osa latinalaisen Amerikan ulkomaisista investoinneista on EU-maista. Kauppakumppanina EU on Väli- ja Etelä-Amerikan maille Pohjois-Amerikan jälkeen toiseksi tärkein alue.

Halonen vierailee vielä Nicaraguassa ja Guatemalassa ennen kuin palaa ensi keskiviikkona Suomeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.