Halonen jarruttelee odotuksia perustuslakimuutoksiin

Hallituksen omistajapolitiikka sai vähintäänkin epäsuoraa kritiikkiä presidentti Tarja Haloselta valtiopäivien avajaisissa. Halonen totesi, että valtion omistus esimerkiksi Stora Ensossa on valtioneuvoston kannan mukaan finanssisijoitus.

Presidentti Tarja Halonen on jarrutellut odotuksia merkittävien muutosten tekemisestä vuonna 2000 voimaan tulleeseen perustuslakiin.

Halonen sanoi valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa, että sellaisten tekeminen näin nopeasti edellyttäisi painavia perusteita ja kansalaisten hyväksyntää.

Nykylaissa keskustelua ovat herättäneet eniten presidentin valtaoikeudet ja ulkopolitiikan johtaminen.

Katso myös:

Halonen arvosteli hallituksen omistajapolitiikkaa

Presidentti Halonen korosti puheessaan myös yritysten yhteiskuntavastuuta. Halonen lietsoi lisää Kemijärvikeskustelua kun hän valtiopäivien avajaisissa otti kantaa asiaan.

Hän kyseli teollisuuslaitosten yhteiskuntavastuun perään ja samalla kyseenalaisti hallituksen toimia omistajapolitiikassaan.

Hallituksen omistajapolitiikka sai vähintäänkin epäsuoraa kritiikkiä.

Halonen totesi, että valtion omistus esimerkiksi Stora Ensossa on valtioneuvoston kannan mukaan finanssisijoitus, johon ei liity normaalin vastuullisen yritystoiminnan ylittäviä velvollisuuksia työllisyyden tai alueellisen kehityksen suhteen.

- Luulen, että monella on mielessä kysymys: Onko tämä sitä normaalia vastuullista yritystoimintaa? Halonen sanoi.

Halonen totesi, ettei Kemijärven tilanteeseen eikä muihin vastaaviin tilanteisiin ole helppoja vastauksia. Samalla hän muistutti, että eduskunnalla on viime kädessä valta päättää valtion toiminnasta ja myös valtion omistajapolitiikasta.

Niinistö: Suomen käytettävä tilaisuutensa

Eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön (kok.) mielestä Suomen on käytettävä tilaisuutensa vaikuttaa EU:n turvallisuuspolitiikkaan.

Niinistö katsoi valtiopäivien avajaisissa, että muiden unionimaiden näkemys yhteisestä turvallisuudesta on otettava huomioon ja sen tulisi myös vaikuttaa kansalliseen ratkaisuumme.

Puhemies muistutti, että unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisessä on avautumassa ovia myös alueelliseen turvallisuusyhteistyöhön.

Erityisen tärkeänä Niinistö piti Naton ja sen ulkopuolisten maiden yhteistoiminnan järjestämistä niin, että EU:n turvatakuilla olisi todellista merkitystä.

Niinistö toisti aiemman esityksensä siitä, että Suomi voisi olla aloitteellinen myös ilmastonmuutoksen torjunnassa eurooppalaisella tasolla nostamalla metsäosaaminen keinovalikoimaan.

Taloudellinen toiminta ja positiivinen ympäristövaikutus voidaan Niinistön mielestä yhdistää metsärahastoissa, jotka sijoittajien pääomilla hankkivat ja kasvattavat metsää, hoitavat niitä taloudellisesti ja varmistavat puuhuoltoa. Tuotto olisi pieneen riskiin nähden riittävä.

- Tällaisen toiminnan käynnistäjän rooli soveltuu hyvin Suomelle, puhemies opasti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.