Halonen moittii saneerauspolitiikkaa

Presidentti Halonen muistuttaa, että monet henkilöstövähennyksiin turvautuneet yritykset ovat saaneet tukea niin valtiolta kuin kunniltakin.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen arvostelee joidenkin yritysten tapaa toteuttaa henkilöstövähennyksiä. Halosen mukaan saneeraukset voitaisiin toteuttaa myös siten, että niiden seurauksia ei jätettäisi vain työntekijöiden ja yhteiskunnan kannettavaksi.

Presidentti Halonen muistuttaa sanomalehti Uuden Ajan 100-vuotisjuhlanumerossa, että useat saneerauksia tehneet yritykset ovat saaneet voimakastakin tukea sekä kunnilta että valtiolta. Halonen toivookin lisää keskustelua yritysten yhteiskuntavastuusta. Hän odottaa myös hallituksen toimien tuovan oman lisänsä keskusteluun.

Yritystenkin etu olisi laajentaa näkökulmaansa, Halonen sanoo. Presidentti muistuttaa, että vastuunkanto on tähän asti mahdollistanut suomalaisfirmojen menestyksen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.