Halonen opettaisi kouluissa taitolajeja lauantaisin

Presidentti Tarja Halonen esittää, että lapset kävisivät kerran kuukaudessa koulussa myös lauantaisin. Tämä koulupäivä käytettäisiin erilaisiin taitolajeihin kuten urheiluun, lauluun ja taiteisiin, hän hahmottelee Uutispäivä Demarin haastattelussa.

- Myös kesälomilla voisi olla enemmän urheilua. Mielestäni koulun kanssa näitä tulisi hoitaa, Halonen sanoo.

Hän muistuttaa, että vaikka osa nuorista on hyvässä kunnossa, osan kunto on rapistunut.

- Lapsista on lähdettävä. Jos lapsi oppii liikunnan iloiseksi ja kivaksi asiaksi, niin ollaan oikealla tiellä.

Jouni Välijärvi Jyväskylän yliopistosta näkee Halosen esityksen myönteisenä, mikäli lauantaikoulu järjestettäisiin lapsille vapaaehtoisina kerhoina.

- Sinällään koulun toiminnan laajentaminen tähän suuntaan on hyvä idea, koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja Välijärvi kommentoi STT:lle.

- Tämä ei voi olla sellaista, mihin oppilaat velvoitetaan. Kerhotoiminnalle on Suomessa tarvetta, mutta tähän pitää lähteä lasten ehdoilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.