Halonen pohtii Nato-jäsenyyttä

Presidentti Tarja Halonen pitää mahdollisena tarkistaa Suomen Nato-linjaa tarvittaessa.

Halonen sanoo pohtineensa Nato-kysymystä usein ja pitkään, mutta päätyneensä toistuvasti siihen, ettei nykyistä linjaa ole kiire muuttaa. Presidentti sanoo torstaina ilmestyvän Apu-lehden haastattelussa, että nykyinen linja "ei kuitenkaan ole uskonkappale, jota ei uskaltaisi koskaan tarkistaa".

Halonen myöntää, että Euroopan unioni, Nato, Suomi ja maailma ovat muuttuneet.

-Mutta näyttäisi tässä vaiheessa, kun selontekoa Natosta ollaan tekemässä, että mitään järisyttävää ei todennäköisesti tule.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.