Halonen: Vietnamissa vielä tehtävää

Presidentti Tarja Halosen mukaan Vietnamissa riittää vielä tehtävää, vaikka Suomen ja Vietnamin pitkä kehitysyhteistyö on nykymuodossaan kääntymässä vähitellen loppusuoralle.

Valtiovierailunsa maassa lauantaina päättävän Halosen mukaan Vietnam on ottanut myönteisesti vastaan sen, että suhteen muuttumista tasavertaisemmaksi aletaan vähitellen valmistella.

Presidentin mukaan mukaan Vietnam ja eräät muutkin kehitysmaat toivovat itsekin jo siirtymistä "bisnespuolelle". Vietnamin etuna on, että se myös kiinnostaa elinkeinoelämää.

- Se, mitä Vietnamin osalla on tehtävää on, että hallinto ei ole kovin kummoisessa kunnossa ja korruptio on täälläkin taas ongelmana. Mutta se on semmoinen, sanoisiko hallinnon osalta varmaan maailman yleisin tauti. Me ollaan toisessa päässä harvinainen poikkeus Pohjoismaiden kera, Halonen sanoo.

Vietnamissa on Halosen mukaan pyrittävä vielä yhteiskunnan rakenteiden vahvistamiseen, sillä hyvä hallinto on muutakin kuin korruption poistamista.

- Oikeushallinto on myös täällä sellainen, jota pitäisi kehittää edelleen.

Köyhyys puoliksi

Vietnam, ihmisiä kadulla

Halonen kertoo oman Vietnam-suhteensa alkaneen samoin kuin muillakin 60-lukulaisilla, "t-paidoista ja mielenosoituksista".

Suomi solmi diplomaattisuhteet Vietnamiin 1975 ja kehitysyhteistyö alkoi pian sen jälkeen. Halosen mukaan Suomi on osaltaan ollut auttamassa siinä, että vietnamilaiset ovat tänään itsenäisiä ja yltäneet sekä taloudellisiin että sosiaalisiin saavutuksiin.

- Vietnam on yksi niitä ei niin kovin monia maita, jotka on sen taloudellisen kasvun lisäksi saavuttaneet köyhyyden puolittamisen eli yhden näistä Millennium-tavoitteista. Ja minä en tiedä, osataanko me Suomessa oikein edes antaa sille niin suurta arvoa, kuin mitä se on vaatinut.

Vietnamin-vierailunsa toisena päivänä Halonen ehti avaamaan suomalais-vietnamilaisen bisnesseminaarin ja keskustelemaan tasa-arvosta. Molemmissa tilaisuuksissa oli tupa täynnä.

Presidenttipari tutustui myös Hanoin etnologiseen museoon ja Kirjallisuuden temppeliin, maan ensimmäiseen kansalliseen yliopistoon, jossa tohtoritasoinen koulutus aloitettiin jo tuhat vuotta sitten Kungfutsen oppien pohjalta.

Presidentti kehotti virkamiehiään suhtautumaan asiaankuuluvalla kunnioituksella Kungfutseen, joka on kaikkien virkamiesten suojeluspyhimys.

Halosen ja tohtori Pentti Arajärven kolmen maan Kaakkois-Aasian valtiovierailukiertue päättyy huomenna. Päätöspäivän ohjelmassa on tutustuminen Suomen kehitysyhteistyöprojekteihin rannikkokaupunki Haiphongissa, jonka jälkeen presidenttipari jää Vietnamiin vielä muutamaksi päiväksi lomalle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.