Hälyttävä selvitys: Vanhusten kotihoito kriisissä

Vanhusten kotihoito on kriisissä, kertoi lähi- ja perushoitajia edustava ammattiliitto Super kotihoitoa koskevassa tuoreessa selvityksessään tiistaina.

Liiton jäsenilleen tekemässä kyselyssä 95 prosenttia vastaajista oli huolissaan hoidon laadusta. Liitto on saanut jäseniltään huolestuneita yhteydenottoja myös asiakkaiden turvallisuudesta ja työn kuormittavuudesta.  

Heinäkuussa 2013 voimaan tulleen vanhuspalvelulain mukaan laitoshoitoa vähennetään. Superin mielestä kotihoito jäi kuitenkin kehittämättä ennen laitoshoidon purkamista.  

Superin mukaan käyntimäärät ovat monessa kunnassa nousseet tuhansilla vuodessa. Henkilöstön määrä on kuitenkin pysynyt samana. Monet hoitajat kertoivat myös, että poissaolevan työntekijän tilalle ei oteta sijaista alle kolmen päivän tuurauksiin. Taustalla voivat olla säästösyyt tai puute sijaisista.  

Liitto muistuttaa, että kotona hoidettavat vanhukset ovat yhä sairaampia, ja heidän hoitonsa vaatii aiempaa enemmän voimavaroja. Lähes 90 prosenttia hoitajista katsookin, että heidän työmääränsä on kasvanut viime vuoden aikana. Myös työn henkinen rasittavuus oli lisääntynyt useimmilla.  
Superin mukaan hoitokäynnit saattavat kestää vain kymmenen minuuttia suunnitellun puolen tunnin sijaan, mikä aiheuttaa riskin asiakkaan turvallisuudelle.  

Kyselyyn vastasi 2 400 lähi- ja perushoitajaa. Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastaajista on harkinnut alan vaihtoa, vaikka monet periaatteessa pitävät työstään.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.