Hämeenlinnanväylä avattu taas liikenteelle

Helsingistä pohjoiseen suuntautuva aamun työmatkaliikenne ruuhkautui pahasti aamulla rekkaturman vuoksi.

Liikenne sujuu jälleen Hämeenlinnanväylällä. Pohjoisen suuntaan kulkevien kaistojen liikenne oli poikki useita tunteja Kehä I:n ja Kaivokselan risteyksen välillä onnettomuuspaikan raivauksen vuoksi.

Raskaita työkoneita kuljettanut rekka kaatui Hämeenlinnanväylälle noin kello 5.20, kun kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.