Happikato tappaa kaloja Keski-Suomen järvissä

Järvien happitilanne on poikkeuksellisen heikko tänä talvena. Keski-Suomen ympäristökeskus on saanut ilmoituksia hapenpuutteeseen kuolleista kaloista jo tammikuussa. Kalakuolemia on havaittu neljässä järvessä Keski-Suomen alueella.

Happivaje on jokatalvinen ilmiö, mutta kalakuolemien ilmaantuminen jo vuoden alussa on harvinaista. Yleensä kalakuolemia ilmaantuu vasta keväällä ennen jäiden lähtöä, kun järvien happitilanne on heikoimmillaan.
Keski-Suomen ympäristökeskuksen kalabiologi Anssi Eloranta arvioi, että happitilanne on yhtä heikko vain noin kerran 50 vuodessa.

-Vedenkorkeus on matalammalla kuin koskaan 1800-luvun jälkeen. Yleisesti ottaen tilanne on sama muuallakin Suomessa, Eloranta sanoo.

Elorannan mukaan happikatoa ja kalakuolemia esiintyy erityisesti teollisuusjätevesien likaamilla alueilla sekä maanviljelysalueiden matalissa ja rehevissä pienjärvissä. Happitilanne on usein heikko myös suovesien humuspitoisissa pikkulammissa ja -järvissä. Tänä talvena happi voi kuitenkin loppua sellaisistakin järvistä, joissa happikatoa ei yleensä esiinny.

Tilannetta voidaan yrittää parantaa erilaisilla ilmastusmenetelmillä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.