Harmaita syyspäiviä edessä – Lappiin lumisateita

Sää on loppuviikolla melko pilvistä. Sateita kulkee ajoittain Suomen yli. Osassa Lappia sateet ovat räntää ja lunta.

Torstai on vielä laajalti aurinkoinen päivä, Pohjois- ja Keski-Lapissa tulee kuitenkin lumikuuroja. Föhntuuli on jo heikentynyt, joten lämpötilat ovat selvästi alkuviikon ennätyslukemia matalampia. Lapissa on pakkasta päivälläkin. Ensi yönä Lapissa on selkeää ja pakkasta voi olla paikoin reilut kymmenenkin astetta. Pakkasta on paikoin muuallakin, mutta pilvisyys alkaa jo lisääntyä maan etelä- ja keskiosassa.

Loppuviikolla on luvassa melko harmaata ja ajoittain sateista säätä.

– Perjantaina keskisen Suomen yli kulkee hajanainen sadealue, etelämpänä voi tihuttaa vettä. Lounaassa lämpötila kohoaa kymmenen asteen tienoille, Lapissa ollaan yötä päivää pakkasella, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Keskisen Suomen sadealue voimistuu lauantaina ja kulkee kohti pohjoista. Osassa Lappia sateet tulevat lumena ja räntänä.

– Lappiin voi tulla jokunen senttimetri lunta, etelämpänä sateet tulevat vetenä. Päivä on tuulinen koko maassa.


Sunnuntain vastaisena yönä runsaampia sateita saapuu Suomeen lännestä. Osassa Lappia tulee sunnuntaina räntää ja lunta. Etelässä sää poutaantuu sunnuntaipäiväksi, lännessä ehkä jo aurinkokin näyttäytyy.

Viikonlopun ylimmät päivälämpötilat ovat lounaan kymmenessä plusasteessa, Lapissa ollaan nollan molemmin puolin. Yöt lämpenevät pilvisyyden takia. Maan etelä- ja keskiosassa ollaan viikonlopun öinä pääasiassa plusasteilla.

Ensi viikolla Suomen yli kulkee matalapaineita. Tämän hetken ennusteen mukaan ainakin osassa Lappia sateet tulevat räntänä ja lumena.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.