Härmälä: Maatiloille ehkä BSE-tukia

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n puheenjohtajan Esa Härmälän mukaan valtiovallan olisi mietittävä maatiloille samanlaisia tukitoimia kuin muissa Euroopan maissa on tehty BSE:n varalta.

-Varmaan meilläkin pitää tehdä niin, mutta sen keskustelun aika ei ole vielä. Ensin on pyrittävä estämään vahinkojen syntyminen, Härmälä sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Härmälän mukaan tukitoimet olisivat tarpeen, jos lihankulutus laskisi yhtäkkiä. Hän muistuttaa, että viljelijöistä ja heidän toimeentulonsa edellytyksistä on pidettävä huolta.

Härmälä toivoo, että hullun lehmän taudin löytyminen suomalaiselta maatilalta ei aiheuta ylireagointia markkinoilla. Hänen mielestään siihen ei ole perusteita. Monessa Euroopan maassa lihankulutus on laskenut BSE-löytöjen jälkeen, mutta lähtenyt kuitenkin uudelleen nousuun. -Jos notkahdus tulee, toivon, että se on lyhyt ja matala, Härmälä totesi. Härmälän sanoi myös, että maatalouspolitiikkaa ei tarvitse muuttaa BSE:n takia.

Maatalousministeri Kalevi Hemilä (sit.) uskoi, ettei naudanlihan kulutus tule oleellisesti laskemaan. Silloin ei ole tarvetta myöskään tukitoimenpiteisiin.
(MTV3-STT)

Ministeri Kalevi Hemilä toistaa mielipiteensä maatilojen BSE-tuesta Huomenta Suomi -lähetyksessä. Hän kehottaa myös lisäämään kotimaisen naudanlihan syöntiä.

(Huomenta Suomi 10.12.2001)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.