Hassi vetosi Metsähallitukseen hakkuiden keskeyttämiseksi

Ympäristöministeri Satu Hassi vetosi tänään Metsähallitukseen, jotta se pidättäytyisi toistaiseksi hakkuista Kuhmon Laamasenvaaralla. Keskeytys olisi Hassin mielestä paikallaan niin kauan kuin aluetta koskevaa valitusta käsitellään korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Ympäristöjärjestöt ovat valituksessaan esittäneet Laamasenvaaralla sijaitsevan vanhan metsän sisällyttämistä Natura 2000 -verkostoon. Hassi otti perusteeksi oikeuskansleri Paavo Nikulan kannan, jonka tämä esitti Vuosaaren satamahankkeen käsittelyn yhteydessä. Nikulan mukaan kansalaisten valitusoikeutta ei saa tehdä tyhjäksi toimilla, jotka estäisivät valittajan tavoitteen toteutumisen.

Esimerkiksi päätös Vuosaaren satamakaavan vahvistamisesta voidaan Hassin mukaan tehdä vasta sen jälkeen kun korkein hallinto-oikeus on ratkaissut Natura-valitukset ja Natura-alue on tullut lainvoimaisesti määritellyksi. Hassi toivoi torstaisessa kannanotossaan, että myös Metsähallitus kunnioittaisi kansalaisten valitusoikeutta. Hassi on jo jonkin aikaa toivonut Metsähallitukselta harkintaa kiistanalaisissa kohteissa, ja hän on tiettävästi tyytymätön Metsähallituksen toimintatapaan.

Hassi viittasi kannanotossaan myös Kainuun ympäristökeskuksen arvosteluun, jonka mukaan Laamasenvaaran hakkuut eivät noudata alue-ekologisen suunnittelun kaikkia kriteereitä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.