Hätäkeskus vauvan kyynpuremasta: Päivystäjä ei noudattanut ohjeita

Hätäkeskuslaitoksen mukaan viime keskiviikkona kyykäärmeen puremaksi joutuneen vauvan tapauksessa ei noudatettu ohjeita.

Kyykäärme puri 11 kuukauden ikäistä vauvaa hengenvaarallisesti kotona olohuoneessa viime keskiviikkona Kajaanissa. Vauvan äiti soitti tapauksen havaittuaan hätäkeskukseen, joka ei kuitenkaan lähettänyt apuun ambulanssia.

Vauvan vanhemmat tekivät asiasta selvityspyynnön.

Hätäkeskuslaitoksen selvityksen mukaan päivystäjä ei noudattanut tilanteessa voimassa olevia riskinarvio- ja toimintaohjeita.

Ohjeiden mukaan päivystäjän olisi pitänyt tehdä asianmukainen riskinarvio ja välittää tehtävä sairaankuljetukselle. Riskinarvio jäi puutteelliseksi, eikä päivystäjä päätynyt tehtävää käsitellessään oikeaan tehtävälajiin. Lisäksi tehtävälomake oli täytetty puutteellisesti.

Hätäkeskuksen mukaan päivystäjä pyrki kuitenkin varmistumaan potilaan hoitoon pääsystä soittamalla vastasoiton kohteeseen ja varmistamalla, että lasta oli lähdetty kuljettamaan hoitoon.

Puheluun vastannut hätäkeskuspäivystäjä oli opintojensa loppuvaiheessa oleva hätäkeskuspäivystäjäopiskelija, joka työskentelee tällä hetkellä määräaikaisena päivystäjänä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hätäkeskuksessa.

Hätäkeskuslaitoksen ohjeen mukaan kaksi lukukautta suorittanut opiskelija saa työskennellä ilmoitusten vastaanotossa ja tehtäväseurannassa erityisen valvonnan alla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.