Haukkuuko koira yksin ollessaan – koiravahti paljastaa lemmikin kotitouhut

Mitä lemmikki tekee yksin kotona?

Sitä ei tarvitse arvailla enää vain raavittujen pöydänjalkojen tai hajotettujen sohvatyynyjen perusteella. Omistajat nimittäin vakoilevat lemmikkiensä päiväpuuhia yhä enemmän myös nettikameroiden kautta. Kamerat välittävät reaaliaikaista kuvaa tietokoneelle ja kännykkään.

– Koiranomistajat ovat iso ryhmä, jotka käyttävät luovasti tätä meidän palveluamme, joka suunniteltiin alun perin kodin turvaamiseen. Toinen palvelusta kiinnostunut ryhmä ovat ekaluokkalaisten vanhemmat. He haluavat varmistaa, että lapset pääsevät turvallisesti kotiin, vuosi sitten lanseeratun Elisan Vahti-kodinturvapalvelun liiketoiminta vastaava Sanna Korppoo kertoo.

Nettikameroiden avulla vakoillaan muun muassa sitä, haukkuuko murre kotona yksin ollessaan.

– Jos naapurit ovat valittaneet, että koira haukkuu paljon, seurannan avulla päästään selville siitä, mistä on kysymys. Jos tapaus tutkitaan vielä tarkemmin, voidaan selvittää, miten vaikkapa erilaiset aamurutiinit vaikuttavat koiran oloon – mikä ahdistaa koiraa ja miten sen mielialaa voidaan rauhoittaa.

Koirat ovat Vahti-palvelulla ahkerimmin seurattavia kohteita. Lisäksi omistajat ovat olleet kiinnostuneita kissojensa liikkeistä. Matelijoiden oloja tutkitaan terraarioihin sijoitettavien lämpömittareiden avulla.

Kamerat eivät välitä kodin ääniä lemmikkien omistajille. Sen sijaan he voivat päätellä kuvan kautta, onko koira levoton tai näyttääkö se haukkuvan.

– Omistajat osaavat lukea koiransa eleistä uskomattoman paljon, Korppoo ihmettelee.

Nero sai oman vahdin leikkauksen jälkeen

Espoolainen Satu Saksman hankki turvakameran kotiinsa alun perin vahtiakseen, ettei perheen hovawart-uros Nero nakerra tikkejä leikkaushaavastaan.

– Koiralle oli tehty pieni operaatio ja ommeltu tikkejä ja sillä oli päässä läpinäkyvää suojakauluri, ettei se nuolisi haavaa. Me vahdimme järjestelmän kautta, miten se käyttäytyy.

– Lisäksi jos Nerolla on ollut aamulla vaikkapa vatsa kipeänä, olemme voineet päivän aikana seurata, miten tila kehittyy. Toinen meistä käy töissä kodin lähellä ja voi tulla tarvittaessa Neron luo nopeastikin, Saksman selvittää.

Usein koiran päivässä ei tapahdu ihmeitä: suuri osa ajasta menee nukkumiseen. Joskus jopa nukkuvan koiran katsominen voi tosin viihdyttää omistajia.

– Jos toinen meistä on vaikka työmatkalla ja hänelle tulee ikävä koiraa – tai puolisoa – hän voi käydä etänä katsomassa, mitä heille kuuluu.

Saako tyttökoira Neron pään sekaisin?

Saksmanit eivät seuraa Neron puuhia enää päivittäin, mutta tietyissä tilanteissa kamerasta on edelleen hyötyä – ja hupia.

– Meillä on välillä tyttökoiria hoidossa ja olemmekin seurannet kameran kautta, panevatko Nero ja sen tyttökaverit päivän aikana ranttaliksi.

Katso Kati Hyttisen juttu (Kymmenen uutiset 15.4.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.