Hautalan remonttimies Iltalehdelle: Ministeri ei kerro kaikkea

Kehitysministeri Heidi Hautalalle (vihr.) remontin tehnyt mies kertoo Iltalehdelle, että Hautala oli tietoinen siitä, että työ tehtiin pimeänä.

Iltalehti kertoi, että Hautala olisi jättänyt maksuja maksamatta tietoisesti. Hautala kommentoi eilen blogissaan, että Iltalehden väitteet ovat harhaanjohtavia. Hän kertoo kirjoituksessaan, että uskoi teettävänsä työn velvollisuutensa hoitavalla urakoitsijalla.

Remontin tehnyt mies pitää kiinni tarinastaan, joka julkaistiin lehdessä.

– Hautala oli tasan tarkkaan tietoinen siitä, etten minä ollut mikään yrittäjä, remonttimies kertoo lehdelle.

Hautala joutui eilen myöntämään, että hän on menetellyt väärin kotiremonttinsa ja -siivouksen teettämisessä.

Kehitysministeri sanoo haluavansa jatkaa harmaan talouden ministeriryhmässä, mikäli se hänelle sallitaan. Ministeri myönsi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että jupakka näyttää raskaalta.

Heidi Hautala pyysi hallitukselta eilen anteeksi sitä, että hän jätti kotiremontissaan maksamatta työnantajan sosiaaliturvamaksut.

Kotiremontin hän teetti vuonna 2009 ollessaan europarlamentaarikko.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.