Heinäluoma ärähti Suomen Kuvalehdelle

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) ja Suomen Kuvalehti tulkitsevat jyrkästi eri tavoin viestiä, jonka Heinäluoma lähetti perjantaina tukiryhmälleen.

Suomen Kuvalehden verkkosivujen uutisen mukaan Heinäluoman sähköpostiviesti osoittaa, että sosiaalidemokraatit jarruttavat vaalitaktisista syistä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen valmistumista.

– Lehden uutinen antaa virheellisen kuvan. En ota enkä ole ottanut mitään kantaa siihen, mitä maan hallituksen pitäisi päättää asiassa ennen tai jälkeen kunnallisvaalien, Heinäluoma korostaa tiedotteessaan.

Heinäluoma oli kirjoittanut tukiryhmälleen, että tulevat valtuutetut on saatava mukaan sote-keskusteluun ja että asia ratkeaa aikanaan.

– Kun kyse on merkittävästä uudistuksesta, ei ole syytä hötkyillä ja tehdä tärkeällä asialla kuntavaalipolitiikkaa, Heinäluoma linjasi perjantaina.

Lauantaina Heinäluoma kertoi kuvanneensa tukiryhmälleen sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon hallintohimmelit eivät ole kiinnostaneet kansalaisia.

Hallitus on luvannut, että sote-uudistuksen suuntaviivat kerrotaan ennen kuntavaaleja. Sosiaalipoliittisen ministeriryhmän on määrä yrittää ratkaista sote-rakenneuudistusta tiistaina

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.