Heinäluoma ei innostu rypälepommeista

Sdp:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman mielestä rypäleasetekniikan hankintaratkaisua tehtäessä on arvioitava, että se on linjassa nykyisten ja tulevien kansainvälisten sopimusten kanssa. Heinäluoma on täysin toisella kannalla kuin presidentti Tarja Halonen.

Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma ei ole valmis sitoutumaan jalkaväkimiinojen korvaamiseen rypälepommeilla. Sanomalehti Kalevan mukaan Heinäluoma vaatii puolustusministeriöltä perusteellista selvitystä rypäleaseista.

Heinäluoman kanta poikkeaa tasavallan presidentti Tarja Halosen sekä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja puolustusministeri Seppo Kääriäisen (kesk.) kannoista. He kaikki puolustavat rypälepommien hankkimista.

Kalevan haastatteleman Heinäluoman mielestä ennen hankintapäätöstä on arvioitava, onko se linjassa kansainvälisten sopimusten kanssa. Heinäluoma muistuttaa, että rypälepommeista ei vielä ole edes keskusteltu hallituksessa tai eduskunnassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.