Mainos

Heinäluoma: Vaalirahat julki jo 2 000 eurosta asti

Sdp:n kansanedustajan Eero Heinäluoman mielestä puolueet voisivat hyvin ilmoittaa kaikista saamistaan yli 2 000 euron suuruisista tuista, ja tämän tulisi olla etukäteen myös tukijoiden tiedossa.

Heinäluoma kirjoittaa MTV:n nettikolumnissa, että puolueet voisivat siirtyä uuteen käytäntöön vapaaehtoisesti jo ensi vuoden alusta.

Heinäluoma perustelee aikataulua sillä, että lainsäädännön kautta uuteen käytäntöön päästään vasta parin vuoden kuluttua.

- Eduskuntavaalien ja kansalaisten tiedonsaannin kannalta aikataulu on ongelmallinen. Siksi olisikin perusteltua, että puolueet voisivat vapaaehtoisesti sopia noudattavansa uutta lainsäädäntöä jo ensi vuoden alusta lähtien.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.