Heinäluoma vetosi kuntahankkeen puolesta

Sisäministeriössä valmistellaan ensi viikolla uusi ehdotus puitelaiksi.

Valtiovarainministeri, SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma vetoaa kuntahankkeen onnistumisen puolesta. Heinäluoma sanoi tänään Parkanossa, ettei uudistus saa viivästyä valtapoliittisen laskelmoinnin vuoksi.

- Uudistuksen arvioiminen puolueiden paikallisten ja alueellisten etujen valossa on kestämätöntä. Kyse on kansalaisten arjen kannalta paljon merkittävämmistä asioista, Heinäluoma painotti.

Hän vetosi syvien ja rakenteellisten uudistusten puolesta. Sisäministeriössä valmistellaan ensi viikolla uusi ehdotus puitelaiksi. Hankkeesta käydään neuvotteluja myös hallituspuolueen johdon kesken.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.