Heinäluoma ylivoimainen SDP:n puheenjohtajapelissä

Puoluesihteeri Eero Heinäluoma on SDP:n kenttäväen ylivoimainen suosikki puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. MTV3:n uutisten tekemän kyselyn mukaan ulkoministeri Erkki Tuomiojan kannatus on sen sijaan romahtanut.

Joka toinen SDP:n piirihallitusten jäsenistä toivoo Eero Heinäluomasta puheenjohtajaa ensi kesän puoluekokouksessa.

Vielä vuosi sitten Paavo Lipposen haastamisesta ei uskallettu puhua ääneen, mutta enää pidäkkeitä ei ole. Lipponen on luvannut ilmoittaa maaliskuun alussa, pyrkiikö hän vielä uudelle puheenjohtajakaudelle. Mitä todennäköisemmin hänen vastauksensa on ei.

Puoluesihteeri Eero Heinäluoma on ylivoimainen ykkönen 50 prosentin kannatuksella. Lipposta tukisi 13 prosenttia. Kolmanneksi nousee kisan ainoa naisehdokas, työministeri Tarja Filatov 11 prosentilla.

MTV3:n uutiset esitti puheenjohtajakysymyksen SDP:n 181 piirihallituksen jäsenelle. Vastausprosentti viime viikolla tehdyssä kyselyssä nousi 66:een prosenttiin.

Tuomioja poissa pelistä

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan kannatus on romahtanut 4 prosenttiin, kun hän vielä viime puheenjohtajavaalissa sai äänistä noin kolmanneksen. Myös Antti Kalliomäki saanee sanoa hyvästit ehdokkuudelleen.

- Tuomioja on hyvä ulkopolitiikan alalla , mutta tässä puolueen johtamisessa tarvitaan kokonaisuutta, sanoo piirihallituksen jäsen Mauno Hietamäki Pohjanmaan sosialidemokraateista.

Hämeen sosialidemokraattien puheenjohtaja Minna Lintonen kannattaa Heinäluomaa avoimesti, vaikka hänen omalla alueella ministerit Tarja Filatov ja Johannes Koskinen olisivat myös potentiaalisia puheenjohtajaehdokkaita.

- Heinäluoma on hoitanut puoluesihteerin toimensa erittäin hyvin. Hän on karismaattinen ja omaa tällaisia johtajaominaisuuksia eli hän on rohkea ja hänellä on hyvä tilannetaju. Myös hänen yhteistyötaidot ja sosiaaliset taidot ovat erittäin hyvät, Lintonen sanoo.

Myös Tarja Filatovin osallistumista pidetään varmana.

- Tärkeintä tässä vaiheessa on, että emme missään nimessä lähtisi puoluekokoukseen vain yhtä nimeä kumartelemaan tai sitten edes 30-40-tai 50-60-vuotiaan miehen rintavoimalla. On vain sattuma ettei SDP:ssä ole ollut 100 vuoden aikana naispuheenjohtajaa, sanoo SDP:n kansanedustaja Mia-Petra Kumpula.

Eero Heinäluoman mahdollinen valinta SDP:n puheenjohtajaksi kesäkuussa aloittaa myös ministerimyllyn, kun istuvan puheenjohtajan pitäisi päästä hallitukseen. Jos se tehdään väkisin, siitä demareilla ei ole hyviä kokemuksia. Moni muistaa vielä Pertti Paasion ajat.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 26.01.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.