Hellerajaa tavoitellaan lauantaina etelän sisämaassa – täällä lämpimintä

Lauantaiksi ennustettu lämpö on jäämässä pienelle alueelle maan eteläosaan. Lämpimintä on etelän sisämaassa, rannikkoa viilentää merituuli.

Etelän sisämaassa päästään lauantaina yli 20 asteen lukemiin, 25 astettakin voi olla paikoin lähellä, jossain ehkä ylittyäkin.

– Lämpimintä on varmaankin Vantaa–Kouvola–Lahti–Hämeenlinna-alueella. Merituuli viilentää rannikolla, joten esimerkiksi Helsingissä ollaan ehkä 20 asteen tienoilla, toteaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Maan keski- ja pohjoisosassa tulee sateita. Lämpötilat ovat 10-15 asteessa.

Sunnuntaina matalapaine sateineen viilentää sään. Sateita tulee maan etelä- ja keskiosassa. Lämpötilat ovat laajalti 15 asteen molemmin puolin. Sateen lomassa aurinkoisina hetkinä lämpötila voi kohota etelässä 20 asteen tienoille.

Tänään perjantaina on ollut kesän tähän asti lämpimin päivä, kun etelässä ja lounaassa on päästy yli 22 asteen lukemiin. Hellepäiviä ei siis tänä vuonna vielä ole ollut. Kesän ensimmäinen hellepäivä on viimeksi ollut tätä myöhemmin vuonna 1991.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.